Suomenpystykorva on Suomen kansalliskoira. Rotu on jalostettu metsästyskäyttöön ja sillä on metsästetty kaikenlaista riistaa oravista aina hirviin ja jopa karhuihin, mutta viime aikoina rodun käyttö on keskittynyt erityisesti metsäkanalintujen metsästykseen. Pystykorvan tehtävä on osoittaa riistan sijainti metsästäjälle haukkumalla. Suomenpystykorva on keskikokoista hieman pienempi, neliömäinen pystykorva, jonka tunnusomainen piirre on sen turkin punaruskea väri.

Ulkonäkö

Suomenpystykorva on rakenteeltaan neliömäinen, hyväryhtinen ja kestävä, keskikokoa pienempi pystykorvainen koira. Se on eloisa ja liikkuu nopeasti ja keveästi. Ihannesäkäkorkeus on uroksilla 47 cm ja nartuilla 42 cm; kolmen senttimetrin poikkeama ihanteesta sallitaan. Koiran häntä kiertyy selän päälle, korvat ovat pystyt ja silmät hieman vinot ja mantelinmuotoiset.

Karva on pitkähköä, puolipystyä tai pystyä ja väriltään kellertävän- tai ruskeanpunaista. Punainen väri onkin rodun huomiotaherättävin piirre. Joissakin maissa on suomenpystykorvan punaista väriä kritisoitukin Vatsassa, raajojen sisäpinnoilla, rinnassa, leuassa ja hännässä karva on vaaleampaa. Myös pienet valkeat merkit käpälissä tai rinnassa sallitaan. Hännässä ja reisien takaosassa karva on pitkää ja tuuheaa, päässä ja raajoissa lyhyttä. Peitinkarvan alla on pehmeä, tiheä ja vaalea pohjavilla. Kirsu on musta.

Luonne ja käyttäytyminen

Suomenpystykorva on vilkas, rohkea, tarmokas, temperamenttinen ja peräänantamaton metsästyskoira. Se on hyvin uskollinen isännälleen. Vieraisiin koira suhtautuu usein epäluuloisesti, mutta rodun luonne on viime aikoina kehittynyt avoimemmaksi ja sosiaalisemmaksi. Rodulla on myös melko voimakas vartioimis- ja reviirinpuolustusvietti. Suomenpystykorva haukkuu herkästi, joskus jopa häiritsevästi, mikä selittää rodun vähäisen suosion taajamissa. Suomenpystykorvat ovat myös hyviä seurakoiria.

Metsästyksessä rodun valtteja ovat hyvä haju- ja kuuloaisti, nopea reagointikyky, kestävyys, metsästysinto ja hyvä yhteistyö metsästäjän kanssa. Se löytää alueen linnut tehokkaasti ja varmasti.

Alkuperä

Suomenpystykorvan varhaista historiaa ei tunneta, sillä historiallisia lähteitä rodusta ei ole säilynyt juuri lainkaan. Suomensukuiset heimot käyttivät melko pienikokoisia metsästyskoiria jo siirtyessään nykyisille asuinalueilleen. Jonkilaisen yhtenäisen pystykorvaisen kantarodun muodostumisen arvellaan alkaneen Suomessa noin sata vuotta ajanlaskun alun jälkeen. Suomenpystykorvan tyyppisiä koiria on käytetty kaikenlaisen riistan metsästykseen kaikkialla Suomessa jo satoja vuosia. Koiria käytettiin ruoan hankintaan ja turkisriistan metsästykseen. 1800-luvulta on säilynyt kirjallisia tietoja punaturkkisista, haukkuvista metsästyskoirista.

Suomen kennelklubi perustettiin vuonna 1889. Ensimmäisen "suomalaisen haukkuvan lintukoiran" rotumerkkiehdotuksen teki metsänhoitaja Hugo Richard Sandberg vuonna 1892. Rotumääritelmä uudistettiin viisi vuotta myöhemmin ja rodun nimeksi vaihtui suomalainen pystykorva. Vaikka suomenpystykorvaa oli käytetty kaiken riistan koirana, jalostuksen tavoitteeksi tuli linnunmetsästys. Päätavoitteeksi asetetettiin hyvän, puuhun haukkuvan ja samalla kauniin lintukoiran kehittäminen. 1890-luvulla tyypiltään ja käyttötarkoitukseltaan samanlaisia yksilöitä löytyi lähinnä Itä- ja Pohjois-Suomesta.

Suomenpystykorva on sikäli harvinainen rotu, että se on jalostettu luonnonkannasta ilman risteytyksiä. Vuonna 1979 suomenpystykorva nimettiin Suomen kansalliskoiraksi. Vuonna 2006 suomenpystykorva ja sen venäläinen sisarrotu karjalais-suomalainen laika yhdistettiin samaksi roduksi.

Rodun nykytilanne

Metsästäjät käyttävät suomenpystykorvaa eniten metsäkanalintujen metsästykseen, mutta sitä voi käyttää myös hirvien ja pienpetojen metsästykseen. Se noutaa myös mielellään veteen ammuttua riistaa. Haukullaan koira ilmaisee riistan sijainnin metsästäjälle ja pyrkii pitämään linnun puussa. Suomenpystykorva on tarkkavainuinen ja se voi seurata lintuja pitkiäkin matkoja vaikeassa maastossa.

Nykyään suomenpystykorvia löytyy melkein kaikkialta maailmasta. Suomen lisäksi rotua esiintyy Ruotsissa, Norjassa, Englannissa, Yhdysvalloissa, Hollannissa, Kanadassa ja Ranskassa. Lisäksi Australiassa ja Uudessa Seelannissa rodun suosio on kasvamassa.

Suomenpystykorvalla on erinomainen riistavietti, jonka ansiosta siitä on helppo kasvattaa hyvä lintukoira, hirvikoira tai metsästyskoira pienpetojen pyyntiin.

Terveys

Suomenpystykorva on varsin terve rotu. Periytyvistä sairauksista epilepsiaa esiintyy rodulla keskimääräistä enemmän. Rodulla esiintyy myös polvi- ja silmäsairauksia, lonkkaniveldysplasiaa, piilokiveksisyyttä, purentavikoja ja häntämutkia.

Suomenpystykorva kuuluu Suomen Kennelliiton Perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustamisohjelmaan PEVISAan polvi- ja silmäsairauksien osalta. Jalostukseen käytettävillä koirilla tule olla silmä- ja polvitarkastuslausunto ennen toista astutusta. HC:ta (harmaakaihi), PRA:ta (verkkokalvon etenevä surkastuminen) tai PHTVL/PHPV-sairauden (sikiöaikaisen verisuonijäänteen aiheuttama silmän kehityshäiriö) asteita 3–6 sairastavan koiran jälkeläisiä ei rekisteröidä. Polvilumpioiden osalta rekisteröinnin raja-arvo on polvilumpioluksaation aste 1.

Epilepsiaa on pyritty pitämään kurissa epilepsian vastustamisohjelmalla sekä epi-luvun käyttöönotolla vuonna 2002. Epi-luku lasketaan kullekin koiralle sen sukutaulussa esiintyneiden sairaustapausten perusteella.